Onneksi on kaaso

Kävin viime viikon lauantaina ystäväni kanssa lasipalatsin brunssilla. Kyseinen ystävä on myös kaasoni, joten useamman tunnin keskusteluun mahtui myös vähän hääkeskustelua. Tai lähinnä hän kyseli ja minä vastailin ja samalla tajusin taas miten monia asioita ja yksityiskohtia pitää vielä miettiä. Onneksi kaasoni on järjestelmällisempi kuin minä!  Kaason nimittäminen on mieletäni hääperinteistä paras. Tuntuu todella kivalta saada tavallaan "virallisesti" nimittää joku ystävä jakamaan koko hääprosessi alusta loppuun kanssamme. Olen myös todella onnellinen, että minulla on sellainen ystävä, jonka tiesin innostuvan kaasoilusta ja joka uskaltaa myös sanoa asioista minulle rehellisen mielipiteen. On myös hauska yhteensattuma että kaaso ja toinen bestmaneista ovat molemmat opiskelleet suomenkieltä Helsingin yliopistossa. Odotukset ovat korkealla puheiden suhteen.

 

Päädyin valitsemaan vain yhden kaason, koska toisen kaason paikalle olisi yksinkertaisesti ollut liian monta loistavaa vaihtoehtoa, enkä missään nimessä halunnut valita heidän väliltä. Olen tuntenut kaasoni yli 15 vuotta ja olemme aina olleet läheisiä, vaikka välillä olemmekin asuneet eri paikkakunnilla/maissa. Minua harmittaa että aloin lukemaan hääblogeja vasta sen jälkeen kun olin jo ehtinyt pyytämään ystävääni kaasoksi. Olisin halunnut lähettää hänelle kysymyksen kortin tai lahjan muodossa, mutten ollut koskaan ennen kuullutkaan kyseisestä tavasta enkä itse sitä sitten tullut edes ajatelleeksi. Tylsää :( Ehkä keksin vielä jonkun hauskan tavan osoittaa, miten tärkeää minulle on että juuri hän suostui tähän hommaan. En malta odottaa, että pääsemme porukalla suunnittelemaan tärkeää päiväämme. On myös hauskaa että kaaso/bestman -palaverien yhteydessä minun ja Pekan parhaat ystävät pääsevät tutustumaan toisiinsa.

 

 

Tässä kuvassa on ilmeisesti joku kaikkien kaasojen esiäiti (toivottavasti meillä on vähän rennompi meininki).

   

Kaasojen ja bestmanien tehtäviin kuuluu tietenkin häiden tietynlainen "juontaminen" ja ohjaaminen ja sen vuoksi heidän plaseeraus täytyy miettiä hyvin. Kaikissa häissä joissa olen ollut vieraana, kaasot ja bestmanit ovat kuitenkin istuneet aika kaukana hääparista jossain pöydässä muiden vieraiden seassa ja hääpari on istunut omassa nurkassa keskenään. Minusta olisi hauskaa istua samassa pöydässä kaasojen ja bestmanien kanssa, ovathan he kuitenkin parhaita ystäviämme ja mukana häitten toteuttamisessa. Jotenkin tuntuu vähän tylsältä ajatella että istuisimme Pekan kanssa kahdestaan eristyksissä, kun sitä teemme joka päivä kotonakin. Pekan mielestä morsiuspari istuu kahdestaan tai vanhempien kanssa. En tiedä mikä todellinen etiketti on, mutta mielestäni voisimme hyvin olla isommassa pöydässä kaasojen, bestmanien ja vanhempien kanssa kaikki yhdessä. 

Plaseeraus on varmasti häiden onnistumisen kannalta yksi ratkaisevin tekijä. Kuulin vuosia sitten ystävältäni jonka sisko meni naimisiin tanskalaisen miehen kanssa, että heidän häissä plaseerauksessa unohdettiin suosiolla kaveriporukat ja sukulaissuhteet ja järjestys luotiin yhdistävien harrastusten ja elämäntapojen mukaan. Esim. kaikki jotka matkustelivat paljon laitettiin samaan pöytään, taiteilijat samaan ja urheilijat samaan jne. Mielestäni idea oli niin hauska, että olisin halunnut tehdä samoin, kunnes kaasoni nosti esiin hyvän pointin; entäs ne joita ei yhdistä mikään? " tylsien pöytä" "ylijääneiden pöytä". Menisi vaikeaksi, joten luovuin ajatuksesta. Eri paikkakunnilla asuminen ja minun kaksoiskansalaisuus tuovat omat haasteensa plaseeraukseen. On otettava huomioon sukulaiseni, jotka eivät ymmärrä suomea ja ihmiset jotka tulevat pitkältä eivätkä välttämättä tunne oikein ketään muita kuin meidät. Pöytäjärjestyksen pohdinta tuntuu aikaiselta tässä vaiheessa, mutta vaikuttaa siltä että se voi jopa vaikuttaa vieraslistaamme ja on näinollen otettava huomioon jo nyt.

kuva: wikimedia commons 

Meidän häät

Viimeinen viikko käynnissä ennen kesälomaa. Alkukesästä harmitti kun loma menee loppukesälle, mutta nyt vaikuttaisi siltä että parhaat säät osuukin juuri elokuulle. Ihanaa päästä nauttimaan auringosta, vaikka suurin osa lomasta meneekin (toivottavasti) gradua vääntäessä. Toivottavasti ensi kesänä aurinkoa riittäisi myös alkukesälle ;). Ihmisten luottamus Suomen kesään on selkeästi horjunut, koska yhä useampi pariskunta viettää häitään mieluummin loppukesästä. Kesäkuu oli vielä täysin vapaa kun varasimme hääpaikkamme viime kuussa.

Nyt voisin kertoa vähän meistä. Tapasin avopuolisoni Pekan ensimmäisen kerran talvella 2011 yhdessä opiskelijatapahtumassa. Olin itse aloittanut opinnot Vaasan yliopistolla syksyllä 2010 ja olin ystävieni kanssa käymässä tammikuussa opintonsa aloittavien tervetuliaisjuhlissa. Pekka istui pöytäämme ja esitteli itsensä. Kipinä ei syttynyt heti, koska en oikeastaan edes muista kohtaamisestamme enempää. Kolme vuotta myöhemmin keväällä 2013 tapasimme uudestaan. Minä olin palannut vaihdosta Göteborgista ja suorittanut roikkuvia opintoja supervauhdilla koko syksyn. Olin juuri palauttanut ensimmäisen osan kandistani ohjaajalleni ja päättänyt pitää pienen hermoloman vanhempieni luona. Pekka oli Ruotsissa ollessani perustanut facebook-ryhmän, jonka ideana oli toimia kyyti-ilmoitustauluna Vaasan opiskelijoille. Yksinkertaisuudessaan "Vaasan opiskelijoiden kyytipörssi" on ryhmä, jossa opiskelijat ilmoittivat jos heillä oli autossa tilaa ja opiskelijat ilmoittautuivat kyyteihin. Koska sunnuntaisin junat Vaasaan olivat usein täynnä, päätin tarkastaa jos kyytipörssistä löytyisi joku sopiva kuski. ilmoittauduin Pekan autoon, johon oli tullut jo pari muutakin kyytiläistä. Kun Pekka sitten saapui hakemaan minua, oli kaikki muut ilmoittautujat peruneet kyytinsä ja lähdimme ajamaan Vaasaa kohti kahdestaan. Olin aluksi hieman ahdistunut, koska 5 tuntia autossa kahdestaan tuntemattoman ihmisen kanssa kieli kiusallisia hiljaisia hetkiä ja väkinäisiä keskusteluja. Pelkoni oli turha, koska nyt asun kyseisen kyytipörssimeklarin kanssa avoliitossa ja menemme ensi kesänä naimisiin.

 

Ensimmäisen yhteisen helsinki-kesän jälkeen muutimme takaisin omiin yksiöihimme Vaasaan. Erillään asuminen tuntui hölmöltä mutta emme olleet kumpikaan vielä valmiita muuttamaan yhteen. Päätimme hakea paikallisen opiskelija-asuntosäätiön parhaimpia perheasuntoja, olettaen että jonot olisivat niin pitkät että saisimme asunnon aikaisintaan vuoden kuluttua. Toisin kävi. Saimme puhelinsoiton ihanasta uudesta kodistamme heti seuraavana päivänä! Yhteisestä kodistamme on tullut  todella rakas ja sen takia ajatus valmistumisesta ja Vaasasta pois muuttamisesta tuntuu aika pahalta. Talo jossa asumme on rakennettu 1858 ja se sijaitsee aivan Vaasan keskustassa. Asuntomme on tehnyt minusta ensimmäistä kertaa elämässäni kotihiiren.

Viime lokakuussa lähdimme lomalle New Yorkkiin. Ohjelmaamme kuului turisteilua ja Amerikan suuruuden ja outouden hämmästelyä. Yhtenä aamuna Pekka sitten onnistui yllättämään minut täysin.  Olimme viettäneet päivän Brooklynissa kirppareita kierrellen ja päivän viimeisenä etappina oli vierailu Coney Islandilla. Coney Island oli ihana paikka, vanhan huvipuiston valot ja äänet, lämmin ilma, kaunis ranta ja upeat maisemat loivat ihanan tunnelman. Sitten, Pekka kosi minua. Olin niin yllättynyt ja jännittynyt, etten edes muista mitä hän tarkalleen sanoi. Joka tapauksessa vastasin myöntävästi, eikä ole ainakaan vielä kaduttanut pätkääkään.

Päätimme heti, että häät pidetään kesällä 2016 jolloin molemmilla olisi opinnot ohi (toivottavasti!). Pekka ilmoitti heti haluavansa perinteiset kirkkohäät. Kuulume molemmat kirkkoon ja nyt kun olemme aloittaneet häiden suunnittelut ja käyneet katsomassa kirkkoa, tuntuu tämä juuri oikealta tavalta mennä naimisiin. Olen aina ajatellut että en haluaisi mennä kirkossa naimisiin, jollei molemmat kuulu kirkkoon. En siis tuomitse pareja, joista toinen ei kuulu kirkkoon ja silti pitävät häät kirkossa, mutta minulle itselle tulisi hieman tekopyhä olo seisoa alttarilla ihmisen kanssa jonka mielestä koko instituutio on turha. Tässä ajassa ei ole mitenkään itsestään selvää että oma ikäluokkani kuuluisi kirkkoon tai olisi käynyt rippileirin. Olin tavallaan henkisesti valmistautunut rakastumaan ihmiseen, joka karttaa perinteitä ja vieroksuisi ajatusta kirkkohäistä. Vaikka minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaisia hääunelmia, olen jollain tavalla huojentunut siitä että toiveemme häiden suhteen ovat samansuuntaiset. Olemme molemmat hieman yllättyneitä siitä miten jotkut ihmiset ovat reagoineet hääuutiseemme. Jotkut ovat kysyneet suoraan miksi ihmeessä haluamme kirkkohäät ja jotkut ovat varovaisesti ihmetelleet,  haluammeko tosiaan vanhat patriarkaaliset perinteet juhlaamme. Kysymykset eivät minua loukkaa, mutta olen kovasti miettinyt millaista vastausta kysyjä odottaa? Itse näen uskonnon yhtenä osana kulttuuriamme ja maksan mielelläni kirkolle veroa hyvästä työstä jota he tekevät sekä Suomessa että ulkomailla. Olisin toki voinut mennä naimisiin myös jossain ihanalla aurinkoisella rannalla, mutta koska Suomessa se olisi hieman hankala järjestää kelpaa Siuntion kaunis vanha kirkko oikein hyvin.


Kuva: Lovers/ Retrofresh!

Nimihommat

Monien mielestä perheellä kuuluu olla yksi sukunimi. Perusteina kuulee usein mm. että halutaan sama nimi kuin lapsella, halutaan olla ne "Virtaset" tai "Kinnuset" tai ei haluta hautakiveen eri nimiä. Nämä kaikki ovat toki valideja perusteluja, mutta itselleni ei riittäviä. En koe tarpeelliseksi vaihtaa sukunimeäni, enkä koe voivani vaatia sitä mieheltäni. Tiedän että häissäni minulta tullaan kysymään sukunimestä ja varmasti joku saattaa olettaa että vaihtaisin nimeni perinteiden vuoksi. Omat perusteluni oman nimen pitämiselle ovat selvät:
 

1. En koe mitään ns. perinnettä perinteeksi jos se on tekaistu konservatiivisista syistä viimeisen 100 vuoden aikana. 2. Olen aina ollut tämän niminen, en pysty perustelemaan itselleni miksi avioliiton jälkeen olisin jonkun muun niminen. 3. Mieheni nimi ei ole hienompi tai harvinaisempi kuin omani.

 

Mutta entäs sitten ne lapset? Jos joskus saamme lapsia, Suomen nimilaki pakottaa meidät valitsemaan lapsille  vain toisen sukunimen. Mielestäni tämä on kovin outoa, kun esimerkiksi Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa lapset voivat saada molemmat sukunimet. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä "välinimi" (ruots. mellannamn), joka on ennen varsinaista sukunimeä käytettävä, sukunimen muotoinen nimi (siis toisen vanhemman sukunimi). Välinimi on henkilökohtainen eikä periydy virallisen sukunimen lailla. Tätä käytäntöä ei Suomeen (entisen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan) kannata ottaa, koska lainmuutos toisi vieraan elementin nimikäytäntöön ja lisäisi lainsäädännön monimutkaisuutta. Itse kokisin ainakin erittäin luontevaksi, että nimilakimme olisi samanlainen muiden pohjoismaiden kanssa, joissa kyseinen laki ei tunnu tuottavan sen suurempia ongelmia.

 

Oli miten oli, uskon että kykenemme mieheni kanssa ratkaisemaan tämän dilemman Suomen lakien puitteissa ja ilman nimilaista poikkeavan ratkaisun hakemista viranomaisilta. No, kumman sukunimi olisi sitten parempi? Mieheni haluaa ehdottomasti olla samanniminen mahdollisten lasten kanssa ja on pitkin hampain sanonut ottavansa kaksoisnimen jos päädymme antamaan lapsille minun sukunimen. Minä en voi yksin päättää kaikesta ja ei tämä mikään deal breaker-ongelma ole, joten olen varma että asiaan löytyy ratkaisu aikanaan.  Onneksi kysymys ei ole vielä ajankohtainen.


kuva

Pukumetsästys

Olin aiemmin päättänyt, että alan etsimään hääpukua vasta loppuvuodesta, mutta olen jo nyt  koukussa mekkojen nettiselailuun. Haluaisin melko yksinkertaisen puvun, jossa olisi pitsiä tai helmikirjailuja. Malli saisi olla melko laskeutuva tai puolimerenneitomallia ja siinä saisi olla olkaimet tai hihat. Nuorempana olin varma etten koskaan mene valkoisessa puvussa naimisiin, mutta nyt se tuntuu kaikista luonnollisimmalta ratkaisulta. Liityin pari viikkoa sitten kahteen hääkirpputori-ryhmään Facebookissa ja olenkin siitä lähtien seuraillut lähes päivittäin myyntiin tulleita pukuja. Syksy olisi varmasti paras aika ostaa hääpuku, mutta sitten pitäisi pysyä samoissa mitoissa vuoden ajan. Toki korjausompelulla saisi varmasti muokattua pukua, jos muutos ei olisi aivan valtava (tuskin!).

Harkitsin pitkään puvun teettämistä, mutta siihen on varattava enemmän aikaa kuin osasin aavistaa. Parhailla ompelijoilla tuntuu olevan kalenterit täynnä vähintään puolivuotta eteenpäin, joten jahkailulle ei olisi aikaa. Olen myös melko varma, että ensi vuonna pukumakuni on muuttunut. Vaikka teettäminen onkin kalliimpaa kuin valmiin puvun ostaminen, olisi hienoa jos voisi tukea paikallista käsityöyrittäjyyttä. Teetetty puku on myös aina uniikki ja juuri sellainen kuin itse haluaa. Turussa on yritys nimeltä Pukuni, jonka omistaja Saara Toivanen tekee upeita hääpukuja. Hänen tekemät puvut ovat usein tyylikkään yksinkertaisia ja työn jälki todella laadukasta. Luulen kuitenkin, että kiireinen syksy ja välimatka Turkuun luovat ylitsepääsemättömät esteet puvun teettämiselle.

 

Useat pukuliikkeet myyvät vuoden 2015 mallistojaan nyt alennuksella, kun kesäsesonki alkaa olla loppusuoralla. Pakko myöntää, että hiukan harmittaa ettemme edes harkinneet häiden pitämistä talvella. Kesä on suosittua hääaikaa ja viikonloppuja on vain rajoitetusti. Talvihäiden valmistelut olisi varmasti mahdollista aloittaa vasta puolivuotta ennen häitä, kun taas kesähäiden kanssa tuntuu ettei vuosikaan riitä. Onneksi ihmiset (yleensä) käyttävät hääpukuja vain kerran, joten olen varma että ehdin vielä perehtyä pukutarjontaan tarkemmin loppusyksystä.

 

http://www.stilissima.fi/stilissima/shop/haapuku-ale/denise/

 

 Tämä Rembo Stylingin Denise -puku täyttää melkein kaikki kriteerit, jotka olen asettanut puvulle. Tosin, helma voisi olla vähän merenneitomallinen. Tässä puvussa pidän erityisesti pitsihihoista, avoimesta selästä ja napituksesta. Olen ihastunut pukuihin jossa on nappirivi, mutta luulen että napit on helppo lisätä myös pukuun jossa on vain vetoketju. Kun ensimmäisen kerran aloin googlailemaan hääpukuja ihastuin Pinterestissä vastaan tulleeseen kreikkalaistyyliseen pukuun:

 

https://www.etsy.com/listing/177749018/the-last-one-designer-wedding-dress

 

Onneksi en ehtinyt tilaamaan tätä pukua, koska näin sattumalta kyseisen puvun myynnissä tori.fissä. Puvun myyjä oli ilmeisesti ihastunut pukuun myös internetin ihmeellisessä maailmassa ja tilannut sen pahaa aavistamatta. Puku ei todellakaan ollut yhtä hieno kuin yllä olevassa kuvassa. Kangas näytti huonolaatuiselta ja yläosan helmikirjailut olivat aika epäsiistit. Myynti-ilmoituksessa myyjä kertoi, että myy netistä ostetun puvun käyttämättömänä, joten olen aika varma että kyseessä on sama puku. Tästä viisastuneena, päätin etten ota riskiä ja ostan puvun sovitettuna Suomesta. Olen netistä lueskellut ihmisten kokemuksia netistä tilatuista puvuista, ja vaikuttaa siltä ettei tilaaminen oikein kannata. Toimitusajat kestävät kauan, puvun palauttaminen voi olla vaikeaa eikä materiaalit ja koot aina täsmää annettujen tietojen kanssa. Pukujen hinnat vaihtelevat todella paljon ja on selvää, että laatu maksaa. En kuitenkaan halua maksaa yli tuhatta euroa "ihan kivasta mekosta" ja siksi aion koluta kaikki kirppariryhmät ennen pukuliikkeen sovitusajan varaamista. Mekkobudjettini on ainoa ruutu Excelissämme, jonka jätimme vielä avoimeksi ;)