Viimeinen viikko käynnissä ennen kesälomaa. Alkukesästä harmitti kun loma menee loppukesälle, mutta nyt vaikuttaisi siltä että parhaat säät osuukin juuri elokuulle. Ihanaa päästä nauttimaan auringosta, vaikka suurin osa lomasta meneekin (toivottavasti) gradua vääntäessä. Toivottavasti ensi kesänä aurinkoa riittäisi myös alkukesälle ;). Ihmisten luottamus Suomen kesään on selkeästi horjunut, koska yhä useampi pariskunta viettää häitään mieluummin loppukesästä. Kesäkuu oli vielä täysin vapaa kun varasimme hääpaikkamme viime kuussa.
Nyt voisin kertoa vähän meistä. Tapasin avopuolisoni Pekan ensimmäisen kerran talvella 2011 yhdessä opiskelijatapahtumassa. Olin itse aloittanut opinnot Vaasan yliopistolla syksyllä 2010 ja olin ystävieni kanssa käymässä tammikuussa opintonsa aloittavien tervetuliaisjuhlissa. Pekka istui pöytäämme ja esitteli itsensä. Kipinä ei syttynyt heti, koska en oikeastaan edes muista kohtaamisestamme enempää. Kolme vuotta myöhemmin keväällä 2013 tapasimme uudestaan. Minä olin palannut vaihdosta Göteborgista ja suorittanut roikkuvia opintoja supervauhdilla koko syksyn. Olin juuri palauttanut ensimmäisen osan kandistani ohjaajalleni ja päättänyt pitää pienen hermoloman vanhempieni luona. Pekka oli Ruotsissa ollessani perustanut facebook-ryhmän, jonka ideana oli toimia kyyti-ilmoitustauluna Vaasan opiskelijoille. Yksinkertaisuudessaan "Vaasan opiskelijoiden kyytipörssi" on ryhmä, jossa opiskelijat ilmoittivat jos heillä oli autossa tilaa ja opiskelijat ilmoittautuivat kyyteihin. Koska sunnuntaisin junat Vaasaan olivat usein täynnä, päätin tarkastaa jos kyytipörssistä löytyisi joku sopiva kuski. ilmoittauduin Pekan autoon, johon oli tullut jo pari muutakin kyytiläistä. Kun Pekka sitten saapui hakemaan minua, oli kaikki muut ilmoittautujat peruneet kyytinsä ja lähdimme ajamaan Vaasaa kohti kahdestaan. Olin aluksi hieman ahdistunut, koska 5 tuntia autossa kahdestaan tuntemattoman ihmisen kanssa kieli kiusallisia hiljaisia hetkiä ja väkinäisiä keskusteluja. Pelkoni oli turha, koska nyt asun kyseisen kyytipörssimeklarin kanssa avoliitossa ja menemme ensi kesänä naimisiin.
Ensimmäisen yhteisen helsinki-kesän jälkeen muutimme takaisin omiin yksiöihimme Vaasaan. Erillään asuminen tuntui hölmöltä mutta emme olleet kumpikaan vielä valmiita muuttamaan yhteen. Päätimme hakea paikallisen opiskelija-asuntosäätiön parhaimpia perheasuntoja, olettaen että jonot olisivat niin pitkät että saisimme asunnon aikaisintaan vuoden kuluttua. Toisin kävi. Saimme puhelinsoiton ihanasta uudesta kodistamme heti seuraavana päivänä! Yhteisestä kodistamme on tullut todella rakas ja sen takia ajatus valmistumisesta ja Vaasasta pois muuttamisesta tuntuu aika pahalta. Talo jossa asumme on rakennettu 1858 ja se sijaitsee aivan Vaasan keskustassa. Asuntomme on tehnyt minusta ensimmäistä kertaa elämässäni kotihiiren.
Viime lokakuussa lähdimme lomalle New Yorkkiin. Ohjelmaamme kuului turisteilua ja Amerikan suuruuden ja outouden hämmästelyä. Yhtenä aamuna Pekka sitten onnistui yllättämään minut täysin. Olimme viettäneet päivän Brooklynissa kirppareita kierrellen ja päivän viimeisenä etappina oli vierailu Coney Islandilla. Coney Island oli ihana paikka, vanhan huvipuiston valot ja äänet, lämmin ilma, kaunis ranta ja upeat maisemat loivat ihanan tunnelman. Sitten, Pekka kosi minua. Olin niin yllättynyt ja jännittynyt, etten edes muista mitä hän tarkalleen sanoi. Joka tapauksessa vastasin myöntävästi, eikä ole ainakaan vielä kaduttanut pätkääkään.
Päätimme heti, että häät pidetään kesällä 2016 jolloin molemmilla olisi opinnot ohi (toivottavasti!). Pekka ilmoitti heti haluavansa perinteiset kirkkohäät. Kuulume molemmat kirkkoon ja nyt kun olemme aloittaneet häiden suunnittelut ja käyneet katsomassa kirkkoa, tuntuu tämä juuri oikealta tavalta mennä naimisiin. Olen aina ajatellut että en haluaisi mennä kirkossa naimisiin, jollei molemmat kuulu kirkkoon. En siis tuomitse pareja, joista toinen ei kuulu kirkkoon ja silti pitävät häät kirkossa, mutta minulle itselle tulisi hieman tekopyhä olo seisoa alttarilla ihmisen kanssa jonka mielestä koko instituutio on turha. Tässä ajassa ei ole mitenkään itsestään selvää että oma ikäluokkani kuuluisi kirkkoon tai olisi käynyt rippileirin. Olin tavallaan henkisesti valmistautunut rakastumaan ihmiseen, joka karttaa perinteitä ja vieroksuisi ajatusta kirkkohäistä. Vaikka minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaisia hääunelmia, olen jollain tavalla huojentunut siitä että toiveemme häiden suhteen ovat samansuuntaiset. Olemme molemmat hieman yllättyneitä siitä miten jotkut ihmiset ovat reagoineet hääuutiseemme. Jotkut ovat kysyneet suoraan miksi ihmeessä haluamme kirkkohäät ja jotkut ovat varovaisesti ihmetelleet, haluammeko tosiaan vanhat patriarkaaliset perinteet juhlaamme. Kysymykset eivät minua loukkaa, mutta olen kovasti miettinyt millaista vastausta kysyjä odottaa? Itse näen uskonnon yhtenä osana kulttuuriamme ja maksan mielelläni kirkolle veroa hyvästä työstä jota he tekevät sekä Suomessa että ulkomailla. Olisin toki voinut mennä naimisiin myös jossain ihanalla aurinkoisella rannalla, mutta koska Suomessa se olisi hieman hankala järjestää kelpaa Siuntion kaunis vanha kirkko oikein hyvin.
Kuva: Lovers/ Retrofresh!
Viime lokakuussa lähdimme lomalle New Yorkkiin. Ohjelmaamme kuului turisteilua ja Amerikan suuruuden ja outouden hämmästelyä. Yhtenä aamuna Pekka sitten onnistui yllättämään minut täysin. Olimme viettäneet päivän Brooklynissa kirppareita kierrellen ja päivän viimeisenä etappina oli vierailu Coney Islandilla. Coney Island oli ihana paikka, vanhan huvipuiston valot ja äänet, lämmin ilma, kaunis ranta ja upeat maisemat loivat ihanan tunnelman. Sitten, Pekka kosi minua. Olin niin yllättynyt ja jännittynyt, etten edes muista mitä hän tarkalleen sanoi. Joka tapauksessa vastasin myöntävästi, eikä ole ainakaan vielä kaduttanut pätkääkään.
Päätimme heti, että häät pidetään kesällä 2016 jolloin molemmilla olisi opinnot ohi (toivottavasti!). Pekka ilmoitti heti haluavansa perinteiset kirkkohäät. Kuulume molemmat kirkkoon ja nyt kun olemme aloittaneet häiden suunnittelut ja käyneet katsomassa kirkkoa, tuntuu tämä juuri oikealta tavalta mennä naimisiin. Olen aina ajatellut että en haluaisi mennä kirkossa naimisiin, jollei molemmat kuulu kirkkoon. En siis tuomitse pareja, joista toinen ei kuulu kirkkoon ja silti pitävät häät kirkossa, mutta minulle itselle tulisi hieman tekopyhä olo seisoa alttarilla ihmisen kanssa jonka mielestä koko instituutio on turha. Tässä ajassa ei ole mitenkään itsestään selvää että oma ikäluokkani kuuluisi kirkkoon tai olisi käynyt rippileirin. Olin tavallaan henkisesti valmistautunut rakastumaan ihmiseen, joka karttaa perinteitä ja vieroksuisi ajatusta kirkkohäistä. Vaikka minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaisia hääunelmia, olen jollain tavalla huojentunut siitä että toiveemme häiden suhteen ovat samansuuntaiset. Olemme molemmat hieman yllättyneitä siitä miten jotkut ihmiset ovat reagoineet hääuutiseemme. Jotkut ovat kysyneet suoraan miksi ihmeessä haluamme kirkkohäät ja jotkut ovat varovaisesti ihmetelleet, haluammeko tosiaan vanhat patriarkaaliset perinteet juhlaamme. Kysymykset eivät minua loukkaa, mutta olen kovasti miettinyt millaista vastausta kysyjä odottaa? Itse näen uskonnon yhtenä osana kulttuuriamme ja maksan mielelläni kirkolle veroa hyvästä työstä jota he tekevät sekä Suomessa että ulkomailla. Olisin toki voinut mennä naimisiin myös jossain ihanalla aurinkoisella rannalla, mutta koska Suomessa se olisi hieman hankala järjestää kelpaa Siuntion kaunis vanha kirkko oikein hyvin.
Kuva: Lovers/ Retrofresh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti