Monien mielestä perheellä kuuluu olla yksi sukunimi. Perusteina kuulee usein mm. että halutaan sama nimi kuin lapsella, halutaan olla ne "Virtaset" tai "Kinnuset" tai ei haluta hautakiveen eri nimiä. Nämä kaikki ovat toki valideja perusteluja, mutta itselleni ei riittäviä. En koe tarpeelliseksi vaihtaa sukunimeäni, enkä koe voivani vaatia sitä mieheltäni. Tiedän että häissäni minulta tullaan kysymään sukunimestä ja varmasti joku saattaa olettaa että vaihtaisin nimeni perinteiden vuoksi. Omat perusteluni oman nimen pitämiselle ovat selvät:
1. En koe mitään ns. perinnettä perinteeksi jos se on tekaistu konservatiivisista syistä viimeisen 100 vuoden aikana. 2. Olen aina ollut tämän niminen, en pysty perustelemaan itselleni miksi avioliiton jälkeen olisin jonkun muun niminen. 3. Mieheni nimi ei ole hienompi tai harvinaisempi kuin omani.
Mutta entäs sitten ne lapset? Jos joskus saamme lapsia, Suomen nimilaki pakottaa meidät valitsemaan lapsille vain toisen sukunimen. Mielestäni tämä on kovin outoa, kun esimerkiksi Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa lapset voivat saada molemmat sukunimet. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä "välinimi" (ruots. mellannamn), joka on ennen varsinaista sukunimeä käytettävä, sukunimen muotoinen nimi (siis toisen vanhemman sukunimi). Välinimi on henkilökohtainen eikä periydy virallisen sukunimen lailla. Tätä käytäntöä ei Suomeen (entisen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan) kannata ottaa, koska lainmuutos toisi vieraan elementin nimikäytäntöön ja lisäisi lainsäädännön monimutkaisuutta. Itse kokisin ainakin erittäin luontevaksi, että nimilakimme olisi samanlainen muiden pohjoismaiden kanssa, joissa kyseinen laki ei tunnu tuottavan sen suurempia ongelmia.
Oli miten oli, uskon että kykenemme mieheni kanssa ratkaisemaan tämän dilemman Suomen lakien puitteissa ja ilman nimilaista poikkeavan ratkaisun hakemista viranomaisilta. No, kumman sukunimi olisi sitten parempi? Mieheni haluaa ehdottomasti olla samanniminen mahdollisten lasten kanssa ja on pitkin hampain sanonut ottavansa kaksoisnimen jos päädymme antamaan lapsille minun sukunimen. Minä en voi yksin päättää kaikesta ja ei tämä mikään deal breaker-ongelma ole, joten olen varma että asiaan löytyy ratkaisu aikanaan. Onneksi kysymys ei ole vielä ajankohtainen.
kuva
kuva
Meillä on käyty samanlaista keskustelua nimiasian suhteen. Minun sukunimeni on huomattavasti harvinaisempi kuin avomieheni, ja pidän omasta nimestäni. Haluaisin myös että mahdollisilla lapsilla tulevaisuudessa olisi sama nimi kuin minulla. Toisaalta, avomieheni on tässä asiassa melko perinteinen ja haluaisi itse pitää oman nimensä.
VastaaPoistaNiin kuin sanoitkin, niin meilläkään tämä asia ei ole mikään deal breaker, vaan uskon kyllä vakaasti että saadaan tämä asia sovittua. :)
Niinpä! Nimi on kuitenkin monelle miehelle ja naiselle omalla tavallaan osa identiteettiä, ja siitä luopuminen tai sen jakaminen oman perheen kanssa on usein vahvasti tunnekysymys. Toki osalle nimi ei välttämättä ole vahva osa identiteettiä tai se saattaa olla jopa taakka jolloin nimenvaihto voi olla mukavakin asia.
VastaaPoistaUsein tuntuu, että ihmiset luulevat naisten pitävän oman sukunimensä ainoastaan osoittaakseen feministisyytensä. Vaikka pidänkin itseäni feministinä, niin nimiasia on minulle puhtaasti tunnekysymys ja omasta harvinaisesta ja mieluisasta nimestä luopuminen tuntuu vaan perusteettomalta. Onneksi tässä on vielä miettimisaikaa ja nimenhän voi muuttaa vielä häidenkin jälkeen ;)